sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Tsuk-Tsukin puheenvuoro


Ihmiset on hassuja.

-Kun me kävellään metsässä tai vuorilla, mun ihmisillä on sellanen pieni juttu mukana, jolla ne osottelee mua ja pyytää istumaan tai muuten vaan katsomaan niitä päin. Ne toistelee mun nimeä ja näyttää tyytyväisiltä. Välillä ei aina kerkeis, kun on niin paljon kaikkea nuuskittavaa, mutta teen sen silti, varsinkin jos saan namin palkaksi. Kun ne on sitten aikansa osotelleet mua sillä jutulla, niin sitten taas jatketaan matkaa, kunnes tämä kumma kuvio taas toistuu.

-Ihmettelen myös miksi ihmiset ei yhtään nuuski ja lähettele viestejä kaltaisilleen merkkailemalla puiden runkoja ja pylväitä. Se on ainakin mun lempipuuhaa ja varsinkin jos löydän villisian hajun, niin ois kiva painella kovaa metsään sen perään. Jostain syystä mun ihmiset ei yhtään ole kiinnostuneet näistä kaikista hajumerkeistä.

-Mä tiedän mitä mun ihmiset tarkoittaa, kun ne sanoo; istu, paikka, tule tänne, anna tassu ja anna suukko. Ennen osasin vaan istua, kun mulle sanottiin "assis", mutta nämä mun omat ihmiset puhuu eritavalla, kuin pelastustarhalla puhuttiin. Kaiken tämän uuden mä opin namien avulla ja tottelen aina kun huvittaa. Monesti on kyllä kaikkea paljon tärkeämpää, mutta tassua ja suukkoja annan ihan pyytämättäkin, kun haluan kaiken huomion vaan itselleni. Yleensä nää temput tepsii hyvin.









Jos pääsisi koiran pään sisälle, niin voisi kuvitella, että yllämainitut pyörivät ainakin kovasti mielessä. Tsuk-Tsukin mielestä on myös hirveän jännää tavata uusia ihmisiä, kuten meidän luonamme vieraillut Jenni viime viikolla. Ystävämmekin osoitteli Tsuk-tsukkia paljon kamerallaan ja sai taltioitua ihania hetkiä meidän patikkareissuilta, joista postauksen kolme ensimmäistä kuvaa ovat muistona. Kiitos Jenni!

perjantai 27. tammikuuta 2017

Vähän perspektiiviä ja vihiksiä Rivieralla


Ylhäältä katsottuna järvi näyttäytyy hauskanmuotoisena sinisenä länttinä ja sen rajat piirtyvät maisemaan niin tarkasti kallioita ja metsänrajaa leikaten, että on vaikea uskoa, että siellä on jossain rantakin. Vasta kun olet laskeutunut vuorelta alas, voit huomata että ylhäältä hahmoteltu vaalea alue onkin todellisuudessa leveä kaistale ja kun astelet rannalla kohti vesirajaa, niin huomaat vedenpinnasta heijastuvat vuoret. Ne samat, joille äsken kiipesit ja joilta laskeuduit alas.

Koirakin saattoi panna merkille näitä upeita maisemia Gorges du Verdonin kanjonilla sekä Sainte- Croixin järvellä innokkaan nuuskimisen lomassa. Mutta alamäessä ihmiset olivat ainakin aivan liian hitaita ja kömpelöitä, eivätkä pysyneet yhtään vauhdissa mukana kivikkoisella polulla.





Ranskan rivieralla ihmisasutus näyttäytyy pienenpieninä vaaleina täplinä kukkulan rinteille ripoteltuna, mutta katse kohdistuu asutuskeskittymän takana näkyvään pyramidinmuotoiseen niemenkärkeen (jos koiralta kykenee), koska olet Esterelin punaisilla vuorilla patikoituasi suuntaamassa sinne piknikille.
Cap Dramontin pyöreäkivisellä rannalla vietetty eväshetki onkin Tsuk-tsukin ensimmäinen ja ystävältä Suomesta tuliaisiksi saadut vihikset piilotetaan nopeasti tuulensuojaan intensiivisen katseen seuratessa vierestä.






Vuoret, järvi, meri, ja vihikset, sekä ystävän ottama kaverikuva Tsuk-tsukin kanssa.  Niistä on tämä postaus tehty.


maanantai 23. tammikuuta 2017

Kun Etelä-Ranskalainen joutui lumihankeen


Kuten blogin uudistuneesta nimestä Kinttupolulla goes avec Tsuk-Tsuk voi päätellä, niin nykyään luontoretkillä kuljetaan ainoastaan karvaisen kaverin tassunjäljissä. Jäljet ovat johtaneet viime aikoina tutuille patikkapoluille ja koiraherra on saanut tutustua omaan seikkailuympäristöönsä, mikä ei pelastustarhalla vietetyn seitsemän vuoden aikana ollut mahdollista.

Reviiriä on tutkittu niin vuorilla kuin metsäpoluilla sekä erilaisten vesistöjen äärellä, missä tämä meidän vesipeto on täysin elementissään. Kuralammikoita, jokia, järviä ja Välimertakin on käyty roiskuttelemassa taluttajien päälle, mutta tänään päästiin ihan uusien asioiden äärelle.

Yli kilometrin korkeuteen vuorille satanut valkoinen sai tämän pörröpään sekaisin onnesta ja se kahlasi tyytyväisenä hangessa taluttajiaan johdatellen. 1,3 kilometrin korkeudesta noustiin ripeää vauhtia vielä ylöspäin ja matkan varrella tassukarvoihin tarttui niin paljon pieniä lumipalloja, että niitä nuoleskeltiin auton lämmössä kotimatkalla pitkän aikaa tyytyväisenä tuhisten.











torstai 12. tammikuuta 2017

Luontoretkellä koiran kanssa


Meidän elämään sekä luontoretkiin on ilmaantunut paljon hauskoja asioita uuden karvakaverin myötä ja erityisesti patikointi koiran kanssa on osoittautunut ihan mahtavaksi. Vanhat loppuunkolutut polut tuntuvat jännittäviltä, kun innokkaasti nuuskiva touhuttaja on matkassa mukana. Sille kun kaikki on ihanan ihmeellistä pelastustarhalla vietetyn seitsemän vuoden jälkeen ja sen uutta onnea seuraa ilolla vierestä.

Tsuk-tsuk nauttii uudesta elämästään täysillä ja me nautimme sen energisestä seurasta. Vaikka koiran vuoksi joutuukin luopumaan tietyistä vapauksista, niin tiedän että tämä on juuri se oikea matkailutyyli meille tällä hetkellä. Kaupunkikohteet kun eivät niin kiinnosta ja mieli kaipailee useimmiten upeiden maisemien keskelle luontoretkeilemään. Tässä tapauksessa koira on täydellinen reissukaveri ja sen voi ottaa mukaan pidemmillekin roadtripeille. Kaiken lisäksi tämä meidän koiraherra näyttää suorastaan nauttivan autoilusta, koska sen ihmeboxista (kuljetuskopasta) pääsee aina uusin jänniin paikkohin tassuttelemaan. Matkaa tehdessä on myös kiva ottaa nokoset ihmeboxissa, niin perillä sitten jaksaa kiivetä reippaana vaikka vuoren päälle.

Energiaa tältä piskiltä ei näytä tosiaankaan puuttuvan ja sen kanssa onnistuu näillä näytöillä vähän pidemmät ja rankemmatkin patikkareissut. Toistaiseksi ollaan tehty vasta parin kolmen tunnin retkiä, mutta keväämmällä olisi ihanaa päästä patikoimaan ja roadtrippailemaan oikein kunnolla. Tänä vuonna tullaan toivottavasti nukkumaan useita öitä reissuautossa koira kainalossa ja ehkä tämä luontointoilija taipuu myös telttaretkille.








perjantai 6. tammikuuta 2017

Uuden karvakaverin tassunjäljissä


Kuka voisi olla parempaa patikkaseuraa, kuin nelijalkainen energiapakkaus, joka painaa innoissaan eteenpäin kuin höyryjuna! Meidän uusi karvakaveri, viikko sitten koiratarhalta kotiin tuotu 9,5-vuotias koiraherra on nimensä veroinen. Tsuk-tsuk on kuin veturi, jota ei pidättele mikään ja kuono maata nuuskien se touhottaa eteenpäin kovalla tarmolla, on kyseessä sitten kivinen vuorenrinne, mutainen polku tai vesilätäköiden täyttämä tie.

Välillä mennään siksakkia, mutta niistä lätäköistä painellaan ainakin suoraan keskeltä läpi, koska vesileikit taitavat olla walesin springer spanielin lempipuuhaa.
Tätä tyyppiä ei voi seurata kuin leveä hymy huulilla ja luulempa, että itselläkin tulee patikkakunto väistämättä nousemaan, kun yrittää pysytellä tämän vauhtihirmun tassunjäljissä.